|
Kunniamaininta Mäntyharjun museolle Iso-Pappilan museoalue Mäntyharjulla sai kunniamaininnan Savo-Karjalan paikallismuseo 2011 -kilpailussa. Savo-Karjalan paikallismuseo -kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa ei-ammatillisesti hoidettujen paikallismuseoiden kesken neljän maakunnan alueella. Vuonna 2010 teemana oli nuoret ja museo, ja tänä vuonna hyvin hoidettu museoympäristö. Savonlinnan maakuntamuseo asetti Mäntyharjun Iso-Pappilan museoalueen ehdolle alueella meneillään olevan kaksivuotisen hankkeen vuoksi. Hankkeen aikana kulttuurihistorialliselle ympäristölle tehdään työllisyysinvestointivaroin säilyttävää peruskunnostusta kuten pärekattojen uusimista, kiviseinän korjaamista, sementtitiilikattojen kunnostamista ja rakennusten maalaamista. Työnohjaus tulee Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristötyöt-hankkeelta. Museoalueen hoitoon ovat kuuluneet vuosittain myös piha-alueen istutusten uusiminen, polkujen raivaaminen ja perinnebiotoopin niitto. Tämän vuoden toukokuun puolivälissä Pro Agria Hämeen talkoopäivänä toteutettiin Mäntyharjun kunnan vuonna 2010 tilaamaa sisääntuloteiden maisemanhoitosuunnitelmaa keskittyen museoympäristön hoitoon ja maisemanraivaukseen tienvarrelta. Mäntyharjun kesäteatteri Pappilanparvi rakennutti kevään aikana Leader-rahoituksella uuden katetun katsomon, joko osaltaan - aikaisempaan kesäteatterin toimintaan verrattuna - rauhoitti museon piha-alueen ympäristöä ja siirsi teatterin oheispalvelut kauemmaksi museoalueen ytimestä.. Mäntyharjun kunnan hoitama Iso-Pappilan museoalue sijaitsee Mäntyharjun keskustassa. Nimensä se on saanut rovasti A. A. Bernerin aikana rakennetusta kirkkoherran pappilasta, joka valmistuttuaan vuonna 1812 oli pitäjän toiseksi suurin rakennus kirkon jälkeen. Nykyisen pappilan empiretyylinen ulkoasu on pääosin vuodelta 1854, mutta rakennusta on laajennettu vielä 1933. Pihapiiriin kuuluu myös väentupa 1800-luvulta ja aitta, halkovaja-vaunuliiteri sekä suuri kivinavetta, joka on rakennettu vuonna 1899. Lisäksi pihapiirissä on riihi, paja ja kellareita sekä puutarha.. Iso-Pappilan alue on osa Mäntyharjun vanhaa keskustaa, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Ehdollepanon Savo-Karjalan paikallismuseo 2011 -kilpailuun suorittivat Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Pohjois-Karjalan museo Joensuusta, Savonlinnan maakuntamuseo ja Etelä-Karjalan maakuntamuseo Lappeenrannasta. Mäntyharjun Iso-Pappilan lisäksi ehdolla olivat Suomen Asutusmuseo Lapinlahdelta Pohjois-Savosta, Ruokolahden kotiseutumuseo Etelä-Karjalasta ja Kesälahden kotiseutumuseo Pohjois-Karjalasta. Suomen Kotiseutuliiton hallitus nimesi valintaraatiin museologian professori Janne Vilkunan, dosentti, pääsihteeri Lassi Saressalon ja FM, järjestöpäällikkö Heikki Saarisen. Kotiseutuliitto valitsi ehdokkaiden joukosta Savo-Karjalan paikallismuseoksi vuonna 2011 Suomen Asutusmuseon Lapinlahdelta. Pohjois-Savon osuuspankki luovuttaa Suomen Asutusmuseolle rahapalkinnon - muut ehdokkaat saavat kunniamaininnan. |
