|
Etusivu
> Palvelut
> Sosiaalipalvelut > Lastensuojelutyö ja perhetyö > Tukiperheitä ja tukihenkilöitä etsitään
Tukiperheitä ja tukihenkilöitä etsitäänTukiperhetoimintaTukiperhetoiminta on osa lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteitä. Se on tarkoitettu eri-ikäisille ja erilaisista perheistä tuleville lapsille ja nuorille. Tukiperhetoiminnan tavoitteena on tukea perhettä niin, että se jatkossa selviytyy omin voimavaroin. Toiminta tukee vanhemman jaksamista antamalla hänelle aikaa lisätä omia voimavaroja. Lapsi puolestaan saa tukiperheessä mahdollisuuden virkistäytymiseen, uusia virikkeitä ja kavereita sekä kasvua ja kehitystä tukevia uusia aikuissuhteita. TukiperheTukiperhekodiksi sopii tavallinen koti, jossa perheen jäsenten oma elämä ja ihmissuhteet ovat kunnossa. Tärkeää on, että tukiperheen vanhemmat pitävät lapsista ja ovat kiinnostuneita hoito- ja kasvatustyöstä. Kodissa tulee olla myös tilaa ja aikaa vieraille lapsille, heidän tarpeilleen ja vaatimuksilleen. Tukiperhe on tavallinen perhe, jolla on:
Tukiperhe on vaitiolovelvollinen lapsen ja hänen perheensä asioista. Toiminta on luottamuksellista työtä ja ennen toiminnan aloittamista on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikosrekisteriote. Toiminnan alkaessa laaditaan tukiperhesopimus yhteistyössä lapsen oman perheen, tukiperheen ja sosiaalityöntekijän kanssa. Sopimuksessa määritellään toiminnan tavoite, kesto ja tuen tarve. Lapsi on tukiperheessä yleensä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa sekä mahdollisesti lomien aikana pitemmän jakson. Tukiperheet saavat sosiaalityöntekijän tuen ja ohjauksen ja heille pyritään järjestämään koulutusta. Tukiperheelle maksetaan hoitopalkkiota ja kulukorvausta toteutuneiden hoitopäivien mukaan. Tukiperheenä olosta aiheutuvat matkakulut korvataan. TukihenkilötoimintaTukihenkilöksi voi ryhtyä kuka tahansa luotettava aikuinen, joka on valmis antamaan aikaansa ja tukea yksittäiselle lapselle tai nuorelle ja jonka omat asiat ovat kunnossa. Tukihenkilö on lapselle tai nuorelle kuuntelija, keskustelukumppani ja aikuinen, jonka kanssa voi tehdä, toimia ja harrastaa yhdessä. Tukihenkilö on vaitiolovelvollinen lapsen ja hänen perheensä asioista. Toiminta on luottamuksellista työtä ja ennen toiminnan aloittamista on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikosrekisteriote. Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on mm. edistää lapsen ja nuoren tervettä kasvua ja kehitystä, tukea nuoren itsenäistymistä ja tukea esim. mielekkään vapaa-ajan vieton löytymisessä. Tukihenkilötoiminnasta tehdään sopimus lapsen / nuoren, vanhempien ja sosiaalityöntekijän kanssa. Tukihenkilö saa sosiaalityöntekijän tuen työskentelylleen ja tukihenkilöille pyritään järjestämään mahdollisuus koulutukseen. Lastensuojelun tukihenkilöt saavat työstään korvausta tapaamiskertojen mukaan. Myös tukihenkilötoiminnasta aiheutuneet matkakorvaukset ja kulut korvataan. Tervetuloa tukiperheeksi ja tukihenkilöksi! Yhteydenotot sosiaalityöntekijä Merja Kortelainen 040 8446042 |
