|
Etusivu
> Palvelut
> Koulutus ja opiskelu > Lukiokoulutus > Tietoa opiskelijalle > Koululaisesta opiskelijaksi
Koululaisesta opiskelijaksiLukio on välivaihe siirryttäessä koululaisesta opiskelijaksi. Muuttuvassa yhteiskunnassa opiskelu on läpi elämän jatkuva prosessi. Lukio antaa oivallisen mahdollisuuden omaksua myönteinen asenne opiskeluun ja harjoittaa opiskelutaitoja. Tulokset näkyvät välittömästi opintosuorituksissasi ja myöhemmin elämässäsi. Opiskelu tuo pääomaa, jota kukaan ei voi ottaa pois! Lukiolain 25§:n mukaan opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole siitä myönnetty vapautusta. Ryhmänohjaaja voi hyväksyttävästä syystä antaa poissaololuvan enintään kolmeksi päiväksi. Pitemmäksi ajaksi lupaa on anottava kirjallisesti rehtorilta hyvissä ajoin. Jos sinulla on jokin tärkeä syy olla poissa koulusta, muista pyytää lupa etukäteen! Tunneille on tultava ajoissa, mieluiten jo vähän etukäteen. Myöhästely häiritsee oppimistapahtumaa ja on epäkohteliasta. Niinpä: - takaa opiskelurauha itsellesi ja toisille Kirjat ja koulutarvikkeetKurssin alkaessa kaikilla on ehdottomasti oltava kurssin aikana tarvittavat oppi- ja harjoituskirjat, joten muista hankkia ne hyvissä ajoin ennen kurssin alkua. Entisiltä opiskelijoilta voit ostaa kirjoja edullisesti ja hätätilassa voit väliaikaisesti lainata kirjan joltakulta, mutta oppitunneille ei saa tulla ilman oppikirjoja. Koulusta saa konsepteja edullisesti kokeisiin. Siisteys ja viihtyvyysSiistijöiden ja muun henkilökunnan aikataulu on tehostetun kireä, joten heidän työmääräänsä ei pidä lisätä roskaamalla tms. Ruokailuun mennään lukiolaisten vuorolla. Ruokalassa on muistettava nostaa tuolit ylös, sillä muutamakin alas jätetty tuoli hidastaa siivousta. Ruokailuvälineet jätetään niille osoitetuille paikoille, ja tietenkin ruokailtaessa käyttäydytään rauhallisesti ja toisten ruokailurauhaa kunnioittavasti. Takit ja laukut jätetään naulakkoon ennen ruokalaan menoa. Lukiolaisia ei valvota samalla tavalla kuin peruskoululaisia, koska he toki pystyvät itse huolehtimaan ympäristönsä siisteydestä ja viihtyisyydestä. Hyvät välit kaikkien koulussa työskentelevien kanssa takaavat mukavan ilmapiirin ja viihtyvyyden työpaikalla. TenttiminenOpettajan ja rehtorin luvalla voit suorittaa kurssin myös itsenäisesti opiskellen eli kurssin opetukseen osallistumatta. Opettaja antaa sinulle opiskeluohjeet. Itse kurssin suoritus tarkoittaa kokeeseen osallistumista jonkin opiskeluryhmän mukaan sekä mahdollisesti muita opettajan määräämiä suorituksia. Anomus kurssin opiskelemisesta itsenäisesti on tehtävä kirjallisesti hyvissä ajoin ennen kurssin alkamista. Hylätyn kurssin uusiminen
Mahdollisuus hylättyjen kurssien suorittamiseen tulee yleensä vasta seuraavana opintovuonna. Hylätyn kurssin suorittamista voi yrittää myös uusintakuulustelussa kerran lukuvuoden aikana (uusintakuulusteluajat opinto-oppaassa ). Hyväksytyn kurssin uusiminen
Jos olet suorittanut jonkin kurssin hyväksytysti, mutta olet tyytymätön suoritukseesi, voit korottaa kurssiarvosanaasi osallistumalla uudelleen kurssin opetukseen tai anomalla lupaa suorittaa se uusintakuulustelun yhteydessä. Kurssin uusimisesta sinun tulee neuvotella opettajasi kanssa ja jättää siitä hänelle kirjallinen ilmoitus. Lukion suorittamiseen kuuluvasta arvostelusta lue erillinen luku oppilasarvioinnista. Uusintakuulusteluja järjestetään 2 kpl, joista toinen elokuussa (voi korottaa edellisen kevään jaksojen 4 ja 5 arvosanoja) ja toinen maaliskuussa (voi korottaa kuluvan vuoden jaksojen 1,2 ja 3 arvosanoja) Poissaolot ja myöhästyminenAsiaton poissaolo ja myöhästyminen oppitunneilta vaikuttavat jatkuvan näytön arviointiin alentavasti. Sinun tulee itse ilmoittaa jokaiselle opettajallesi hyväksytty syy poissaoloosi, ettei poissaolo vaikuta alentavasti jatkuvan näyttösi arviointiin. Hyväksytty syy on sairaus tai rehtorin, ryhmänohjaajan tai sen aineen opettajan antama lupa, jonka tunnilta olet ollut poissa. Kesken koulupäivän koulusta poistumiseen tarvitaan aina lupa. Lukiolaki määrää, että oppilaan poissaoloon lukiosta tulee pyytää lupa. Etukäteen voit pätevän syyn nojalla anoa lupaa koulusta poissa olemiseen yksittäiseksi oppitunniksi ao. opettajalta, enintään kolmeksi koulupäiväksi ryhmänohjaajalta. Edellä mainittuja pidemmiksi ajanjaksoiksi rehtorilta. Hyväksytty kurssin suorittaminen ja oikeus osallistua päättökokeeseen edellyttää säännöllistä osallistumista oppitunneille. Jos poissaolotuntien määrä kurssilla on enemmän kuin kuusi, kurssin suorittaminen kyseisessä jaksossa estyy. Lääkärintodistuksella osoitettu yhtäjaksoinen sairaus tai sairaalahoito voidaan ottaa huomioon arvioitaessa oikeutta päästä kurssikokeeseen suuremman poissaolomäärän jälkeen. Vain terveydenhoitajan tai lääkärin antama todistus sairastumisesta koepäivänä oikeuttaa kokeen suorittamiseen myöhemmin, esim. uusintakuulustelupäivänä. KoululaiskuljetuksetKoulutoimisto laatii jaksoittain koululaiskuljetusohjelman, jossa mahdollisuuksien mukaan lukiolaisten tarpeet on otettu huomioon. Varsinaista velvollisuutta kunnalla ei ole lukiolaisten kuljetusten hoitamiseen. Jotta lukiolaiset saisivat kuitenkin mahdollisimman suuren avun järjestelyissä, pidä huoli, että olet tietoinen aikatauluista, noudatat niitä ja ilmoitat ehdottomasti kansliaan, jos et jonakin päivänä käytä esimerkiksi taksikuljetusta, vaikka se on järjestetty. Näyttölipun päivittäistä koulumatkaasi varten (10 km tai yli yhteen suuntaan) saat vuorolinja-autoissa kulkemista varten autonkuljettajalta. Tilauskyydeissä kulkevat eivät tarvitse lippua, mutta jokaisen koulukuljetusta käyttävän on tuotava heti koulun alettua huolellisesti täytetty koulumatkatukihakemus kansliaan (Kela maksaa kunnalle osan matkasta). Ilmaisen koulukuljetuksen käyttäminen voidaan kieltää, ellei hakemusta asianmukaisesti toimiteta. OpintotukiOpintotukea lukiolainen voi saada lapsilisäiän ohitettuaan. Anomus on syytä toimittaa koulun kansliaan viimeistään 17-vuotispäiväkuukautta edeltävässä kuussa, sillä takautuvasti opintotukea ei makseta. Valtion opintotukea myönnetään syntymäpäiväkuukautta tai hakemuskuukautta (jos myöhässä) seuraavan kuukauden alusta lukien. Hakemuslomakkeita ja neuvoja saat koulun kansliasta. Sinne jätät myös hakemuksesi liitteineen.OpiskeluvälineetKirjat, vihkot, kynät, kumit, koepaperit ja kaikki muutkin opiskeluvälineet kustannat itse. Huolehdi työvälineittesi kunnosta ja pidä ne opiskelun sujumiseksi mukana oppitunneilla. Konseptipaperia tulee jokaisella olla aina oppitunneilla käytettäväksi. Hanki oppikirjat hyvissä ajoin ennen uuden jakson alkamista. Lukiossa aloittavat opiskelijat saavat käyttöönsä kannettavan tietokoneen, jonka voi lunastaa itselleen lukion päätyttyä. Kannettavien tietokoneiden käytöstä annetaan tarkemmat ohjeet koneiden luovutuksen yhteydessä. KorvausvelvollisuusJos joku rikkoo koulun kiinteää tai irtainta omaisuutta, hän on velvollinen korvaamaan vahingon. Turhien vahinkojen välttämiseksi älä ryntäile käytävissä äläkä esim. istu ikkunalaudoilla, isot lasiruudut menevät helposti rikki. Jos vahinko tapahtuu, tule itse ilmoittamaan siitä rehtorille tai vahtimestarille.TerveydenhuoltoKouluterveydenhuolto on terveyden edistämistä, sairauksien ehkäisyä ja terveyskasvatusta. Hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto ovat perusedellytys onnistuvalle opiskelulle. Kouluterveydenhoitaja Tuija H y y r y l ä i n e n on tavattavissa päivittäin vastaanottohuoneessaan kouluruokala-kirjasto-rakennuksessa. Seuraa ilmoitustauluilta kouluterveydenhoitajan ilmoituksia terveyspalveluista. Tapaturman sattuessa koulussa tai koulumatkalla ilmoita siitä kouluterveydenhoitajalle, ryhmänohjaajalle tai rehtorille sekä täytä kouluterveydenhoitajalta saatava tapaturmailmoitus. Maksamistasi kuluista muista pyytää aina kuitti, olipa korvaajana sitten kunta tai oma vakuutusyhtiösi (koulun ulkopuolella sattuvat tapaturmat). OppilaskuntaLukion kaikki opiskelijat muodostavat oppilaskunnan. Syyslukukauden alussa oppilaskunta järjestäytyy yleiskokouksessa, jossa valitaan lukuvuodeksi kerrallaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet. Oppilaskunta on ollut mukana taksvärkkikeräyksen, koulun valokuvauksen, oppilaskuntatilojen, vaalien ym. suunnittelussa ja järjestelyissä. Oppilaskunnan osina toimivat perusopetusryhmät, joiden kokouksia johtamaan ja yhteisiä asioita hoitamaan valitaan luottamusopiskelijat heti lukuvuoden alussa. Koulusta eroaminenJos jostakin syystä joudut eroamaan Mäntyharjun lukiosta, neuvottele aina asiasta ryhmänohjaajasi, opinto-ohjaajan ja ainakin rehtorin kanssa. Eroamisesta tulee jättää kirjallinen ilmoitus, jonka allekirjoittaa huoltaja tai täysi-ikäinen opiskelija itse.
|

