EtusivuPalvelutKoulutus ja opiskelu  > Perusopetus  > Yhtenäiskoulu  > Järjestyssäännöt

Kunnan kaikkien koulujen yhteiset toimintaohjeet

Kuntamme kaikille kouluille on laadittu keväällä 2010 yhteiset toimintasäännöt. Yhteisillä säännöillä halutaan yhtenäistää toimintakulttuuria koulujen kesken sekä madaltaa puuttumiskynnystä. Yhteiset toimintasäännöt korostavat yhteistyötä ja tiedonvälitystä kotien ja koulun välillä sekä moniammatillisen oppilashuoltoryhmän roolia. Toimintasäännöt otetaan käyttöön  1.8.2010 alkaen.

Koulun alettua käydään toimintasäännöt läpi oppilaiden kanssa ja korostetaan sääntöjen noudattamisen tärkeyttä.

 Koulun omat järjestyssäännöt ja toimintaohjeet täydentävät yhteisiä käytänteitä.

Yhteiset toimintasäännöt ovat ladattavissa tästä!

 

Mäntyharjun Yhtenäiskoulun luokat 1-6 järjestyssäännöt

Yleistä

Koulun alueena pidetään koulun tonttialuetta sekä lk:ien 7-9 tiloissa olevien osalta myös 7-9:n pihaa. Kouluajaksi katsotaan lukujärjestyksen mukainen työpäivä. Koulun järjestämiä tilaisuuksia ovat johtokunnan, rehtorin ja opettajien järjestämät tilaisuudet. Mikäli oppilas osallistuu em. tilaisuuksiin, tulee niissä käyttäytyä koulun järjestyssääntöjen edellyttämällä tavalla. Niissä asioissa, joista toimintaohjeissa ei erikseen mainita, noudatetaan voimassa olevia säännöksiä ja opettajien antamia ohjeita.

 Oppitunnit

  • Tulen oppitunneille välittömästi kellon soitua.
  • Oppituntien aikana en liiku koulun käytävillä opetusta häiritsevästi.
  • Oppitunneilla käyttäydyn asiallisesti ja rauhallisesti. Tällä tavoin koulussa säilyy työrauha ja viihtyisyys.

Välitunnit

  • Välitunnit olen ulkona. Erikoistapauksissa, kuten kovalla sateella tai pakkasella voin olla opettajan luvalla sisällä.
  • Välitunnille menen luokkaa lähinnä olevasta ulko-ovesta rauhallisesti kävellen.
  • Liikuntasalien pukuhuoneisiin kuljen ulkokautta.
  • En saa poistua koulualueelta kouluaikana ilman opettajan tai rehtorin lupaa.
  • Välitunneilla en liiku polkupyörillä, rullaluistimilla enkä rullalaudalla.
  • En heittele lumipalloja koulualueella.
  • Jos välitunnilla sattuu tapaturma, ilmoitan siitä välittömästi välituntivalvojalle tai jollekin opettajalle.

Ruokailu

  • Ruokailuun siirryn luokkani ruokailuvuorolla.
  • Päällysvaatteet jätän ruokalan naulakkoon luokalleni osoitettuun paikkaan.
  • Ruokajonossa en etuile enkä istu seinänvieruskaiteella.
  • Ruokailussa noudatan hyviä ruokailutapoja. Matkapuhelimen käyttö ruokalassa on kielletty.

 Koulumatkat

  • Koulumatkoilla noudatan liikennesääntöjä. Liikkuessani  polkupyörällä käytän pyöräilykypärää.
  • Polkupyöräni jätän sille varattuun paikkaan.
  • Ensimmäisellä luokalla ollessani en saa tulla polkupyörällä kouluun oman turvallisuuteni vuoksi.
  • Koululaiskuljetuksessa käyttäydyn hyvin ja noudatan kuljettajan ohjeita.

Yhteinen omaisuus

  • Käsittelen vastuuntuntoisesti koulun omaisuutta sekä korvaan tahallaan aiheuttamani vahingon.  Sattuneesta vahingosta ilmoitan heti opettajalleni tai rehtorille.
  • Huolehdin omalta osaltani koulualueen siisteydestä ja laitan roskat niille varattuihin paikkoihin.
  • Toisen henkilökohtaisia tavaroita en ota enkä lainaa luvatta.

Tupakointi

Tupakointi on koulun tiloissa, koulun alueella ja koululaiskuljetuksessa kielletty. Samoin tupakointivälineiden hallussapito koulussa on kielletty.

Rangaistukset

Mikäli rikon koulun sääntöjä tai olen huolimaton koulutehtävissäni, minua voidaan rangaista koululain (PL 36 §) mukaan mm. seuraavasti:

”Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi. Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.”


Mäntyharjun Yhtenäiskoulun luokat 7-9 järjestyssäännöt

Jokaisen työyhteisön toiminta rakentuu sen jäsenten väliselle keskinäiselle kunnioitukselle ja arvonannolle, sekä terveen talonpoikaisjärjen sanelemalle käyttäytymiselle. Tämän lisäksi koulumme tarvitsee myös yhteisesti sovittuja sääntöjä, joita noudattamalla päivittäinen työskentely sujuu mahdollisimman joustavasti ja häiriöittä.

Sääntöjä tulee noudattaa sekä koulualueella - tästä on erillinen kartta - että myös koulumatkojen ja koulutyöhön sisältyvien retkien yhteydessä.  Koulualueelta ei saa poistua koulupäivän aikana ilman rehtorin tai luokanvalvojan lupaa. Liikuntatunneille urheilualueelle siirrytään omatoimisesti ilman valvontaa.

1 Koulutyö

Koulun työaikoja noudatetaan täsmällisesti.
Myöhästymiset ja poissaolot selvitetään sovitulla ajalla.
Oppitunneilla ja käytävissä käyttäydytään tuntityöskentelyä häiritsemättä.
Ulkovaatteet  ja jalkineet  jätetään ennen oppitunneille menoa niille varatuille paikoille, joista tunninpitäjän kanssa on sovittu.
Häiritsevän käyttäytymisen takia luokasta poistettu oppilas odottaa luokan oven ulkopuolella, kunnes hänet kutsutaan takaisin tunnille.
Matkapuhelimen käyttö oppituntien aikana  sekä ruokalassa on kielletty.

2 Välitunnit

Välitunnit vietetään koulun pihalla. Ruokavälitunnilla saa olla kiva-tiloissa.
Sisätiloissa saa oleskella aamulla ennen ensimmäisen oppitunnin alkua ja koulun jälkeen kuljetuksia odotellessa. Huonon sään vuoksi opettaja tai rehtori antaa luvan välituntien viettoon sisätiloissa.
Koulurakennusten välinen liikenne tapahtuu alikulkutunnelin läpi. Polkupyörät talutetaan alikulkutunnelin läpi.
Lumipalloja koulun alueella ei heitellä.
Tapaturman sattuessa välitunnilla asiasta ilmoitetaan heti välituntivalvojalle tai muulle aikuiselle.

3 Koulumatkat

Koululaiskuljetuksissa noudatetaan kuljettajan antamia ohjeita.
Kadonneesta kyydityskortista ilmoitetaan heti koulun toimistoon.

4 Yhteinen ja henkilökohtainen omaisuus

Toisten henkilökohtaiselle omaisuudelle ja koulun omaisuudelle aiheutettu tahallinen vahinko on korvattava.

5 Tupakointi           

Tupakanpoltto ja päihteiden käyttö on Suomen alkoholi- ja tupakkalain mukaisesti kielletty koululaiskuljetuksissa, koulun tiloissa, koulun alueella ja sen välittömässä läheisyydessä. Kouluyhteisön jäsen ei saa esiintyä päihteiden eikä huumeiden vaikutuksen alaisena koulun työaikana tai koululla järjestettävissä tilaisuuksissa.

Muilta osin noudatetaan Suomen alkoholi- ja tupakkalain säädöksiä.