PerhepäivähoitoKunnallinen perhepäivähoito on kunnan ylläpitämää, yksityisessä kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta, jolle on ominaista turvallinen kotiympäristössä tapahtuva toiminta. Pienessä ryhmässä lapsen erityispiirteet pystytään huomioimaan ja hänen tarpeisiinsa voidaan vastata. Perhepäivähoitajalla saa päivähoitoasetuksen mukaan olla hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan luettuna neljä kokopäiväistä lasta.
AjankohtaistaRyhmäperhepäivähoitokoti Pikku-Petäjä aloittaa toimintansa 1.12.2011 Mäntyharjun kunnan taajamassa. Yksikkö toimii kahdella työntekijällä ja on avoinna klo 7.00 - 16.30 välisenä aikana. Yksikköön sijoitetaan kahdeksan alle kouluikäistä lasta, os. Sähkötie 3 B 11, 52700 Mäntyharju ja p. 040-7627598 Perhepäivähoitajat siirtyivät 1.8.2011 alkaen valtakunnallisesti työaikalain piiriin. Työaika on keskimäärin 40 tuntia/viikko (tällä hetkellä 43,15 t/vk). Mäntyharjun kunnan varhaiskasvatuspalveluissa tulevaa toimintakautta silmällä pitäen on ko. asiasta keskusteltu sitä varten perustetussa Perhepäivähoidon työaikaa koskevassa työryhmässä. Työryhmässä on seudullista yhteishenkeä noudattaen päädytty 12-14 viikon työajan seurantajaksoon. Päivähoidonohjaaja laatii perhepäivähoitajalle työvuorotaulukot, jotka pohjautuvat perheiden ennalta antamiin sitoviin päivähoidon tarpeisiin. Päivähoidon tarve on vanhemman työ-/opiskeluaika ja siihen kuuluvat matkat. Lasten sijoittelussa perhepäivähoitajille on kiinnitetty erityistä huomiota päivähoitohakemuksessa ilmoitettuun päivähoidon tarpeeseen muiden tekijöiden ohella. Näitä tekijöitä ovat mm. hoitoaika, asuinpaikka, allergiat. Huolellisesta ennakkotyöstä huolimatta perhepäivähoitajalle kertyy ns. tasausvapaita ja ylityökorvauksia. Tasausvapaita varten ollaan Mäntyharjulla perustamassa perhepäivähoidon varahoitopistettä 1.9.2011 alkaen. Perheillä on edelleen mahdollisuus käyttää nk. hyvitettäviä päiviä, kun hoitaja on estynyt tekemään työtä (vuosi-, sairausloma tai tasausvapaa) ja perhe järjestää itse lapsensa hoidon. Perhepäivähoitajaksi?Mikäli olet kiinnostunut toimimaan Mäntyharjun kunnassa perhepäivähoitajana, ota yhteys Etsimme positiivisia ja kehittämismyönteisiä, innovatiivisia sekä mielellään koulutettuja perhepäivähoitajia määräaikaisiin työsuhteisiin. Perhepäivähoitajalla, jolla on oma alle kolme vuotias lapsi, on tällä hetkellä mahdollisuus saada Mäntyharjun kunnan maksamaa kuntalisää. Kuntalisä kokeilu on ajalla 1.8.2011 - 31.12.2012. Mäntyharjun kunnan perhepäivähoitajilla alkaa syyskuussa koko toimintakauden kestävä ja kerran kuukaudessa tapahtuva työnohjaus. Päivähoidon ohjaaja tekee säännöllisesti ohjauskäyntejä perhepäivähoitajien luokse. Perhepäivähoitajien työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista lapsen kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa yhteistyössä vanhempien kanssa. |

