EtusivuMuseo  > Iso-Pappilan alue

Iso-Pappilan alue

Iso-Pappilan museoalue sijaitsee Mäntyharjun kirkonkylässä vajaan kolmen kilometrin päässä keskustaajamasta. Taidekeskus Salmelaan on museolta matkaa 450 metriä.

Museo on saanut nimensä rovasti A. A. Bernerin aikana rakennetusta kirkkoherran pappilasta, joka valmistuttuaan vuonna 1812 oli pitäjän toiseksi suurin rakennus heti kirkon jälkeen. Nykyisen pappilan empiretyylinen ulkoasu on pääosin peräisin vuodelta 1854, mutta rakennusta on laajennettu vielä vuonna 1933. Pihapiiriin kuuluu myös 1800-luvulta peräisin oleva väentupa ja suuri kivinavetta, joka on rakennettu vuonna 1899. Lisäksi alueella on riihi, paja, kellareita, aitta, halkovaja-vaunuliiteri sekä puutarha.

Väentupaan on sisustettu tyypillinen mäntyharjulainen maalaistalon tupa. Väentupaan avattiin kesällä 2012 myös toinen uusi näyttely. Näyttely kertoo Mäntyharjun lähihistoriasta mäntyharjulaisen matkakuvaaja Nestor Kurvisen kuvien kautta. Matkakuvaaja on kulkenut pitäjällä kamera kädessä ja näyttely kertoo niistä arkisista tapahtumista ja juhlista, joiden keskelle matkavalokuvaaja oli sattunut kameransa kanssa paikalle. Näyttelyyn on ikuistettu Mäntyharjun ensimmäisiä ajoneuvoja, oman kodin rakentamista ja kalansaaliita.

Navetan yläkerrassa on näytteillä monipuolinen kokoelma hevosvetoista ajokalustoa. Näyttelyä on uudistettu vuonna 2007. Uusittu näyttely, Vetävä Työhevonen, kunnioittaa 100-vuotiasta suomenhevosta. Navetan alakerrasta löytyy kertauskurssina edellisten kesien erikoisnäyttelyitä.

Museon lähellä toimii Taidekeskus Salmela. Salmelan näyttelykokonaisuuteen kuuluvia kuvanveistäjä Nina Ternon veistoksia on esillä kivinavetan alakerrassa.

Museoalueen vieressä on alueelle 1995 rakennettu Veteraanipuisto, jossa on miehistökorsu, taistelu- ja yhteyshauta ja toisen maailmansodan aikainen tykki. Korsussa on myös sota-aikaisia valokuvia, esineistöä ja puhdetöitä. Yhteyshenkilö: 040 848 541/Ismo Partio

Alueella toimii myös Mäntyharjun kesäteatteri.

IMG 4290 2