EtusivuMuseo  > Teollisuusmuistot

Sahateollisuudesta perheyrityksiin – Onko sinulla muistoja Mäntyharjun teollisuudesta?

LAnkkujen taablaus hallan sahalla

Mäntyharjun museo kerää muistoja paikkakunnan teollisuudesta Iso-Pappilaan kesille 2016–2017 tekeillä olevia teollisuusperintöä käsitteleviä näyttelyitä varten.

Kerro museolle muistosi Mäntyharjun teollisuudesta!

Mäntyharju on kaupunkien jälkeen Etelä-Savon maakunnan teollistunein kunta. Teollisuus ja sen tuomat työpaikat ovat olleet merkittävä tekijä kuntalaisten elämässä jo vuosikymmenien ajan. Tästä syystä Mäntyharjun museo on valinnut teollisuusperinnön uudeksi tallennusalueekseen sekä tulevien kesien näyttelyteemaksi. Vuonna 2017 tulee lisäksi kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Suomi itsenäistyi. Teollisuusperintönäyttely on osa juhlavuoteen liittyvää Suomi 100 -teemaa.

Vesivoima, puunsaanti ja Savon radan mahdollistamat hyvät kulkuyhteydet loivat aikanaan edellytykset teollisuuden kehittymiselle Mäntyharjuun. Sahateollisuutta alkoi kehittyä paikkakunnalle ensimmäistä kertaa jo 1700-luvulla. Muita teollisuusyrityksiä alettiin perustaa 1900-luvun alkupuolella. Teollisuuden osuus Mäntyharjun työpaikoista alkoi kuitenkin merkittävästi kasvaa vasta 1950-luvulta eteenpäin mentäessä.

Vesivoima mahdollisti Woikoski Oy:n Mäntyharjussa vuonna 1919 aloittaman ja vielä tänä päivänä jatkuvan toiminnan. Puunsaanti puolestaan toi paikkakunnalle sahateollisuutta, esimerkiksi Halla-yhtiön vuosina 1918–1938 Asemakylällä                                                                                             toimineen sahan. Hyvät kulkuyhteaskelmainosydet taas toimivat kimmokkeena Askel Oy:n kenkätehtaan perustamiselle. Muita merkittäviä Mäntyharjussa toimineita teollisuusyrityksiä ovat muun muassa 1960–1970-luvun taitteessa toiminut Mäntyharjun lasi Oy, yhä toimiva sauvakävelyn isä Exel Composites Oyj sekä sahatavaran tuotantolinjoja suunnitteleva ja valmistava perheyritys Veisto Oy.

Tulevissa näyttelyissä pohdimme muun muassa seuraavaa: Mistä Mäntyharjun teollisuus oikeastaan sai alkunsa? Miten teollisuus on vuosien saatossa paikkakunnalla muuttunut ja kehittynyt? Millainen työkulttuuri teollisuuden parissa on ollut? Entä miten teollisuusperintö on vuosien saatossa näkynyt paikkakunnalla?

Mäntyharjun teollisuusperintö -näyttely kertoo paitsi teollisuuden ja teollisuusyritysten historiasta Mäntyharjussa, myös yksittäisten paikkakuntalaisten teollisuuteen liittyvistä muistoista. Tehtaissa on saatettu käydä töissä, kenties osallistua yritysten työntekijöilleen järjestämään vapaa-ajantoimintaankin. Teollisuus on näkynyt vahvasti myös Mäntyharjun maisemassa, minkä lisäksi paikkakunnalla valmistettuja tuotteita löytyy varmasti useista kodeista.

Onko sinulla muistoja esimerkiksi jo toimintansa päättäneistä Askeleen kenkätehtaasta tai Mäntyharjun lasista? Oletko ehkä itse työskennellyt mäntyharjulaisen teollisuuden parissa?

Lähtökohta on, että jokaisen muistot ovat yhtä oikeita ja arvokkaita. Toivomme, että                                                                                            kuntalaiset vaikuttaisivat itse tulevien kesänäyttelyiden sisältöön esimerkiksi kertomalla                                                                                   meille muistojaan sekä img298 2luovuttamalla valokuviaan ja kenties esineitäänkin museon käyttöön.


Tässä esimerkkejä siitä, mitä museo haluaa kuulla:


Kerro omista Mäntyharjun teollisuuteen liittyvistä muistoistasi. Voit kertoa meille vapaasti siitä, minkä itse koet tärkeäksi, tai mikä sinulle on parhaiten jäänyt mieleen. Paineita ei kannata ottaa, kaikki pienetkin muistot ovat tärkeitä. Koska näyttelyn pääpaino on ajassa aina 1900-luvun alusta nykypäivään, myös muistoja toivotaan koko tältä ajalta.


Töissä teollisuuden parissa

- Oletko työskennellyt jossakin Mäntyharjun nykyisessä tai jo toimintansa lopettaneessa teollisuusyrityksessä?
- Mitä sinulle on erityisesti jäänyt mieleen työajoiltasi?
- Mitä työ piti sisällään?
- Mitä kaikkea pukukopeissa säilytettiin? Oliko niitä tapana koristella oman maun mukaan? Miten?
- Järjestikö työnantaja vapaa-ajantoimintaa, esimerkiksi urheilukilpailuja?
- Tavattiinko muita yrityksen työntekijöitä vapaa-ajalla?


Teollisuus osana Mäntyharjun maisemaa

- Miten teollisuusyritykset ovat näkyneet Mäntyharjun katukuvassa? Entä äänimaisemassa?


Muistoja Mäntyharjussa valmistetuista tuotteista

- Onko sinulla (ollut) esimerkiksi Askeleen kenkiä, Mäntyharjun lasin valmistamia esineitä tai Exelin kävelysauvoja?
- Millaisia kokemuksia sinulla on Mäntyharjun teollisuuden tuotteista?
- Vaikuttiko tuotteen paikallisuus aikanaan ostopäätökseen?
- Mistä paikkakuntalaisia tuotteita ostettiin, onko yrityksillä esimerkiksi ollut tehtaanmyymälöitä?


Nämä kysymykset ovat vain esimerkkejä, otamme mielellämme vastaan myös muunlaisia Mäntyharjun teollisuuteen liittyviä muistoja.

Muistoja otetaan vastaan mieluusti kirjallisina. Muistot voi kirjoittaa ylös käsin tai naputella tietokoneella, kumpi vain tuntuu itsestä luontevammalta. Paperivalokuvat palautetaan digitoinnin jälkeen. Muistathan merkitä valokuvaan palautusosoitteen. Jokaisesta muistosta on löydyttävä lähettäjän/muistelijan nimi, yhteystiedot sekä tieto siitä, mihin ajankohtaan (vuosikymmeneen) muisto tai valokuva liittyy.

Teollisuusperintöön liittyviä muistoja voi lähettää esimerkiksi oheisella keruulomakkeella,

sähköpostitse osoitteeseen museo@mantyharju.fi

tai kirjeellä osoitteeseen Mäntyharjun museo, PL 76, 52701 Mäntyharju