EtusivuHallinto > Kunnanjohtajan tervehdys

Kunnanjohtajan tervehdys

Mäntyharju tunnetaan yrittävänä kulttuurikuntana sekä vapaa-ajan asumisestaan luonnonkauniissa maisemissa. Meillä on erinomaiset yrittämisen ja asumisen mahdollisuudet, tarkastelipa asiaa liikenneyhteyksien, tonttitarjonnan tai palvelujen osalta. Yrittämisellä ja yrittäjyydellä on pitkät perinteet Mäntyharjulla. Siinä on kääntynyt rauta moneksi, jopa sahakoneeksi. Puu vääntynyt huonekaluksi tahi oveksi, betoni taloksi ja kaasu vaikka lääkkeeksi. Elinkeinorakenteemme on siis erittäin monimuotoinen, jota kuvaa hyvin, että toimialat kattavat paikallisista kädentaitajista aina globaaliin high techiin saakka.

Harrastemahdollisuudet ovat erinomaiset. Kesä- ja talviliikuntaharrastukseen löytyy suunniteltuja ratoja ja reittejä, liikuntahalli, kuntosaleja, pelikenttiä ja luontopolkuja unohtamatta. Liikunta- ja peliharrastus on todella vireää ikään katsomatta. Kulttuurin saralla harrastamista voi toteuttaa vaikkapa näytelmäkerhoista laulukuoroihin. Kädentaitoja ja opiskelua voi harrastaa kansalaisopistomme laajasta opetuskirjosta. Kulttuuritarjonta on monimuotoista ympäri vuoden, mutta kesäaikaan erityisesti se on maan huippua.

Olemme vahvistaneet mahdollisuuksiamme edelleen. Kunta toteuttaa vuoden 2011 loma-asuntomessut ja siten konkreettisesti osoittaa vapaa-ajan asumisen ja matkailun merkityksen osana tulevaisuuden kehittämistä. Messut tulevat rakentumaan Pyhäkosken alueelle Vihantasalmen läheisyyteen. Vihantasalmen alue ja uudistuva vt 5, erityisesti Pertunmaa – Mäntyharju osalta on kokonaisuudessaan erinomaista tulevaisuuden kehittämisvyöhykettä mm. matkailussa. Myös kunnan keskusta-alue on kehittämissuunnittelun alla. Kehittämissuunnittelun lähtökohtana on lisätä keskusta-alueen viihtyisyyttä sekä vetovoimaa asumisen, palveluiden ja matkailun sijoittumiselle. Keskustan uudistuminen on jo alkanutkin rakentuvien kauppa- ja liikerakennusten myötä. Uuden liikerakentamisen myötä Mäntyharju tulee entisestään vahvistamaan alueellista merkittävyyttään kaupallisten palveluiden ja päivittäistavarakaupan keskuksena.

Avaimet menestykseen on saavutettavissa yhdessä tekemällä, sitoutumalla tekemiseen ja määrätietoisella kehittämistyöllä. Savolaisittain voisi asian todeta niinkin, että ”mittoo kahesti ja sahhoo kerran.” Onnistumisen elämyksiä ja menestyksellistä toimintaa ei ole ilman todellisia tekijöitä ja osaajia. Vähääkään itseämme kehumatta voi todeta, että varmasti asumisen ja yrittämisen edellytykset ovat kunnossa ja uuden kehittely on jo käynnissä! Tervetuloa siis aitoon ja perinteiseen yrittäjä- ja kulttuurihenkiseen Mäntyharjuun osallistumaan menestyksen tekemiseen ja menestymään!

Jussi Teittinen
Kunnanjohtaja