
Hallinto
Kunnanvaltuusto
Valtuustokaudella 2009 - 2012 Mäntyharjun kunnan ylintä päätäntävaltaa käyttää 27-jäseninen kunnanvaltuusto, jonka jäsenet valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä kunnallisvaaleilla. Valtuusto valitsee luottamushenkilöt kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin.
Kunnanhallitus
Kunnanhallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä. Kunnanhallitus huolehtii kunnan johtamisesta ja kehittämisestä valtuuston asettamien tavoitteiden, suunnitelmien ja päätösten mukaisesti.
Kunnanhallituksen jaostona toimii kehittämisjaosto.
Lautakunnat
Lautakuntia on valtuustokaudella 2009 - 2012 kahdeksan.
Lautakunnat toimivat kunnanhallituksen alaisena ja hoitavat niitä pysyväisluonteisia tehtäviä, joita valtuusto kunnan hallinto-organisaatiosta sekä toimivallan jaosta ja tehtävistä päättäessään on niille antanut.
Tarkastuslautakunta ja vaalilain edellyttämät lautakunnat ovat pakollisia toimielimiä.
Muut luottamuselimet
Mäntyharjun kunnalla on lisäksi edustajia kuntayhtymien, yhtiöiden tms. luottamuselimissä.
Mäntyharjun kunnanjohtaja on Jussi Teittinen.